Puheet 

"Väitän, että suuri osa alisuoriutumisesta johtuu puutteellisesta itsensä johtamisesta"

Aloitin puhujaurani yliopistosta vuonna 2007. Sittemmin olen puhunut tuhansille ihmisille, asiantuntijoille ja johtajille, Suomessa ja maailmalla, Finlandia-talon lavalta pienimuotoisiin yksityistilaisuuksiin. Keynote-puheiden lisäksi ajattelutan ihmisiä johtamisen eri teemoista vuorovaikutuksellisissa koulutuksissa ja valmennuksissa.  

 
Puheenvuoroissa käsittelen johtajana kasvua, muutosta ja päätöksentekoa, suorituskyvyn ja hyvinvoinnin optimoimista, viisasta vuorovaikutusta ja fiksua tulevaisuuden johtamista. Minut voi tilata puhumaan myös eri puhujatalojen kautta: Cool N Talk UKMySpeaker, Puhujatori, Speakersforum ja Work Goes Happy.

 

Esimerkkiaiheita 2022: 

  • Valmentava itsensä johtaminen
  • Vivuta viisaasti, tasapainota taitavasti – Energian-, ajan ja stressinhallinta
  • Paremmaksi johtajaksi – Tulevaisuuden johtajan mindset
  • Varmuutta etäjohtamiseen – Johtaja, onnistu etänä!
  • Vaikuttava esimiesviestintä ja vuorovaikutus 


Olen ollut mukana perustamassa virtuaalista Toastmasters-klubia "Etäpuhemestarit" ja pitänyt 50 puhetta vuoden aikana klubeissa ympäri maailman.

 

 

Haetko inspiroivaa puhujaa tulevaan tapahtumaan?
Laitathan viestiä, niin olen yhteydessä.

 

Pyydä tarjous

“The presentation on the mindset of a future leader was insightful and inspiring. Aino-Mari is an engaging speaker.”

– Pirkka, Helsinki Business School Graduates event

“Aino-Mari is a convincing speaker and a warm-hearted person with a broad knowledge and experience to talk about very different subjects.”

– Hanna-Kaisa, Coaching for Success event

“It was a pleasure to attend Aino-Mari’s coaching, more with less. She created a safe and warm atmosphere around her during the coaching. In addition, her expertise is truly impressive and inspiring. I can recommend her coaching with all my heart.”

– Jaana, MiB group coaching

“I had the pleasure to attend an inspiring keynote speech of future leadership held by Aino-Mari. Her profound but also versatile knowledge of various topics with a unique way of combining them was really refreshing. Furthermore, she is very action oriented and uses plenty of not often seen techniques to involve and activate participants. Highly recommended!”

– Jarno, Annual Meeting of HEKO Business Club 

“I have had Aino-Mari as a guest speaker at Presidents Institute. I think she is a breath of fresh air to seasoned professionals who’ve been there and done that. She’s a thoughtful and creative thinker, warm and empathetic, and moves in profound ways to challenge even the most innovative thinkers to lift their game.”

– Jussi, Presidents Institute member event